Page 5 - Hannele Luukkainen
P. 5

ENERGIA JA LIIKENNE

Tavoitteita
• Ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi on toimittava nopeasti ja tehokkaasti. Avainasemassa ovat siirty-
minen fossiilisista polttoaineista uusiutuviin energiamuotoihin ja rakennusten energiatehokkuuden
lisääminen sekä liikenteen päästöjen vähentäminen.
• Joukkoliikenteen ja kevyen liikenteen osuutta kulkumuotojakaumasta on saatava suuremmaksi.
• Valtion liikenneinvestoinnit on suunnattava pääkaupunkiseudulle, koska täällä niistä on eniten hyötyä.
• Lopetetaan turhien siltojen rakentaminen ja ruvetaan kehittämään vesiliikennettä.
• Stadin Sataman toimintaedellytykset on turvattava.
Aikaansaannoksia
• Olen toiminut kevyen- ja joukkoliikenteen etujärjestöjen LiLi ja SuLi puheenjohtajana
• Vedin Kokoomuksen valtuustoryhmän energia- ja ilmastopoliittista työryhmää.
• Osallistuin Kokoomuksen ympäristöpoliittisen ohjelman laadintaan.
• Aloitteeni pohjalta Helsinki otti vuonna 2000 käyttöön ns. cityfillarit. Valitettavasti käyttäjät eivät
kuitenkaan vielä tuolloin olleet kypsiä järjestelmälle ja fillareita rikottiin ja varastettiin, jokunen taisi
löytyä jopa Tallinnastakin. Keväällä 2016 asia toteutettiin uudella konseptilla ja kestävämmillä pyörillä ja
siitä tuli jättimenestys.
• Aloitteeni seurauksena Helsingin kaupungin työntekijät saivat käyttöönsä työsuhdejoukkoliikennelipun
vuonna 2007.
Oma liikenneprofiili
Olen liikenteen sekakäyttäjä: Kuljen kävellen, dösalla, spåralla ja metrolla sekä fillarilla ja käytän taksia
tarvittaessa. Matkustan henkilöautollakin, jos joku muu sitä ajaa, sillä minulla ei ole ajokorttia. Merikar-
hun tyttärenä tietty soudan, huopaan ja ajelen pikkuriikkisellä SeaCatilla.

                             Etusivu Hanu Kuvagalleria Blogi
   1   2   3   4   5   6   7